Alaosasto
Rottweiler on koira, joka kaipaa toimintaa. Uudenmaan alaosasto on tehnyt parhaansa, jotta Sinulla olisi mistä valita. Ota yhteyttä ja tule mukaan! Tämä harrastus vie mukanaan!
Alaosasto tarjoaa jäsenistölleen:
Tottelevaisuuskoulutusta
Avoimia tottelevaisuuskoulutuksia järjestetään Petikon kentällä syys- ja kevät lukukausina. Teeman (esim pentukurssi, BH kurssi) mukaisia koulutuskursseja järjestetään tarpeen mukaan.
Tapakoulutusta
Tapakoulutukset soveltuvan jokaiselle rottweilerille, ja niissä harjoitellaan yhteiskunnassa elämisen taitoja. Tapakoulutusta järjestetään ympäri pääkaupunkiseutua, koulutusten pöyriessä kentällä, ja erityisesti talvikaudella erilaisissa muissa paikoissa.
Kerhoiltoja ja luentoja
Kerhoiltoja ja eri temoihin liittyviä luentoja järjestetään satunnaisesti.
Harrastusmahdollisuuksia eri lajeihin
Palveluskoirarotuna rottweiler rakastaa puuhastella kokonaisvaltaisesti vaativissa palveluskoiralajeissa. Tottelevaisuuden lisäksi näihin lajeihin kuuluu maasto-osuus, esim haku, metsäjälki, erikoisjälki, suojelu, jne.
Harjoitusleirejä
Teeman mukaisia erilaisia leirejä järjestetään muutamia kertoja vuodessa. Teemat vaihtelevat kerrasta toiseen. Paikkana näille on usein Tammelassa sijaitseva Rottishovi.
Ulkomuodontarkastuksia ja luonnetestejä
Ulkomuodontarkastuksessa koiran ulkomuodon arvostelee tähän pätevöity henkilö silmämääräisesti ja mittanauhaa apuna käyttäen. Ulkomuodontarkastuksesta omistaja saa kirjallisen lausunnon.
Luonnetestissä ja MH-kuvauksessa mitataan koiran luonnetta. Testien järjestelyihin tarvitaan henkilökuntaa ja rottweilerin PEVISA vaatii koirien testaamisen.
Ja paljon muuta mukavaa...
Tähän kuuluvat mm erilainen yhdessä tekeminen rotumme ja yhdistyksemme eteen, mm kenttätalkoot, kokeiden ja tapahtumien järjestäminen, yhdistyksen ylläpito, koirahierontaa, valokuvausta, terveystutkimustilaisuuksia, jne.