|
Suomen Rottweileryhdistys ry Uudenmaan
alaosaston säännöt 1§ Alaosaston nimi
on Suomen Rottweileryhdistys ry Uudenmaan alaosasto ja sen kotipaikka on
Helsinki.
2§ Uudenmaan alaosaston toiminta-alue käsittää Uudenmaan alueen.
3§ Alaosaston tarkoituksena on herättää harrastusta toiminta-alueellaan
Rottweiler -koirarotuun ja ohjata jäseniään oikein kasvattamaan ja
opettamaan koiriaan. Päämääräänsä alaosasto pyrkii kurssien, neuvottelujen,
kokeiden ja näyttelyiden avulla.
4§ Alaosasto on Suomen Rottweileryhdistys ry:n sääntöjen 2.§:n tarkoittama
alaosasto.
5§ Alaosaston jäseniksi voivat liittyä Uudenmaan alueella asuvat Suomen
Rottweileryhdistys ry:n sääntöjen 4.§:n mukaiset jäsenet. Suomen
Rottweileryhdistys ry:n johtokunta voi anomuksesta hyväksyä jäsenen
kuulumisen toiseen alaosastoon tai pääyhdistykseen kuin tätä asuinpaikan
mukaan kuuluisi. Alaosaston jäsenet suorittavat jäsenmaksunsa Suomen
Rottweileryhdistys ry:lle, joka palauttaa alaosastolle Suomen
Rottweileryhdistys ry:n vuosikokouksessa sovitun osuuden jäsenmaksuista
jäsenmaksun kantovuoden aikana.
6§ Alaosastoa edustaa sen johtokunta. Johtokunnan muodostavat puheenjohtaja,
rahastonhoitaja sekä kuusi (6) varsinaista jäsentä. Johtokunta valitaan
alaosaston vuosikokouksessa. Johtokunnasta ovat erovuorossa vuosittain
puheenjohtaja, rahastonhoitaja sekä puolet varsinaisista jäsenistä, viimeksi
mainitut ensikertaa arvalla, sen jälkeen vuorollaan. Varapuheenjohtajan ja
sihteerin valitsee johtokunta keskuudestaan. Sihteeri voi olla johtokunnan
ulkopuoleltakin. Alaosaston nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa, jotka myös
hyväksyvät laskut maksettaviksi. Nimenkirjoittajat voivat kuitenkin
valtuuttaa rahastonhoitajan yksin nostamaan ja kuittaamaan pankkiin
tallennettuja alaosaston varoja.
7§ Johtokunta on päätösvaltainen, jos
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme (3) jäsentä on
saapuvilla. Äänestyksessä äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni
ratkaisee.
8§ Alaosaston vuosikokous pidetään
helmikuussa ja siinä käsitellään seuraavat asiat:
- Todetaan kokous sääntöjen mukaan kokoon kutsutuksi
- Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
- Valitaan kaksi ääntenlaskijaa ja näille varanimet
- Luetaan alaosaston vuosikertomus
- Luetaan tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään
tili- ja vastuuvapaudesta
- Valitaan alaoston puheenjohtaja, rahastonhoitaja sekä erovuorossa
olevien johtokunnan jäsenten tilalle uudet jäsenet
- Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä
- Hyväksytään alaosaston tulo- ja menoarvio
- Keskustellaan ja päätetään muistakin alaosaston toimintaa koskevista
asioita, jotka johtokunta on kokouskutsussa esittänyt
- Muut esille tulevat asiat
9§ Alaosaston toimi- ja tilikautena on kalenterivuosi.
10§ Kutsu sekä varsinaisiin että ylimääräisiin alaosaston kokouksiin on
johtokunnan toimesta toimitettava kullekin jäsenelle postitse tai
julkaistava Rottweiler- lehdessä viimeistään seitsemän (7) päivää ennen
kokousta.
11§ Vaalit ja muut kysymykset ratkaistaan avoimella äänestyksellä. Jos
joku jäsenistä vaatii, on äänestys toimitettava suljetuilla lipuilla. Äänten
mennessä tasan, ratkaisee arpa.
12§ Alaosaston tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne sekä
varainhoitokertomus on tammikuun loppuun mennessä jätettävä
tilintarkastajille, joiden on toimitettava tilintarkastuskertomus
johtokunnalle viimeistään seitsemän (7) päivää ennen vuosikokousta.
13§ Näitä sääntöjä voidaan muuttaa alaosaston kokouksessa, jolloin
muutoksen puolella pitää olla vähintään ¾ läsnä olevista jäsenistä.
Muutosehdotuksesta on mainittava kokouskutsussa, muutosehdotukset on tehtävä
kirjallisesti ja ne on toimitettava neljätoista (14) päivää ennen kokousta
johtokunnalle, joka esittää ne oman lausuntonsa ohella kokoukselle.
Sääntöjen muutokselle on hankittava SRY:n hallituksen hyväksyntä.
14§ Alaosaston purkautumista tarkoittava kysymys on ratkaistava kahdessa
kuukauden väliajalla pidettävässä kokouksessa ja purkautumispäätökseen
vaaditaan vähintään 5/6 annetuista äänistä kummassakin kokouksessa.
Purkautumisasian käsittelystä on mainittava kokouskutsuissa.
15§ Jos alaosasto purkautuu, sen omaisuus lankeaa Suomen
Rottweileryhdistys ry:lle.
16§ Muuten noudatettakoon mitä laissa yhdistyksistä säädetään.
SUOMEN ROTTWEILERYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LÖYTYVÄT:
http://www.rottweiler.fi/saannot.htm
YHDISTYSLAISTA LÖYDÄT LISÄÄ TIETOA:
http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/yhdistyslaki.html
|